maanantai 12. joulukuuta 2011

Joulumyyjäisten tunnelmaa

Naisten Joulumessuilla Oulussa taas oltiin.
Neljättä kertaa.
Tämä on jo aivan traditio siis.




Messut olivat 2.-3.12. Pohjankartanossa.
Riittipä ihmistä ja hulinaa ja hälinää.
Kuitenkin aika mukavan leppoisa meininki.
Ihmiset olivat joulumielellä,
ja oli aikaa jutella.

Moni asiakas osasi edellisvuosien tapaan 
tulla yläkerrasta Nirppanokka etsimään.
Olivat viime vuonna hankkineet joululahjaksi Nirppanokkaa,
ja nyt tulivat uudestaan jouluostoksille.
Kylläpä oli mukava kuulla että tyytyväisiä olivat olleet.




Ja löytyipä myös niitä, jotka eivät olleet Nirppikseen ennen törmänneet,
ja kovasti uudesta löydöksestä ilahtuivat.

Ja tietysti paljon kävi ihmisiä, joille Nirppanokka nimenä on tuttu,
mutta eivät ole vielä päässeet tuotteita kokeilemaan. 
Tällainen messutapahtumahan on aina hyvä tilaisuus käydä 
vähän hypistelemässä ja tietysti ihan livenä moikkaamassa.

Ylivoimaisesti suosituin joululahja-Nirppis 
näilläkin messuilla oli Kettu-paita.
Näitäpä siis löytyy tänäkin jouluna monesta pehmeästä paketista.



Vinkkinä muuten Kettu-faneille, että 
Jos joululahjaksi näitä ihanuuksia mielii, niin tilaus on tehtävä 16.12. mennessä.




P.S. Vielä ehdit käydä tekemässä upeita löytöjä pukinkonttiin