maanantai 9. helmikuuta 2009

Keväiset projektit jatkuvat


Se sitten iski, täydeltä laidalta. Noro oli sen nimi. Kaatoi sängynpohjalle, eikä sieltä asiaa ylös ollut. Melkein viikko siinä meni. Töissä sanoivat: "Onpa kumma kun tuo tyttö on viikon lomaillut ja noin kalpeana tulee takaisin". No, ei ihan rantaloma kyllä ollut.

Torstaina jo jalat kantoi. Ja kuinkas ollakaan, torstaina Miikuun iski influenssa. Siitä asti on kuumetta pojalla piisannut, joka yö lähes neljäkymmentä astetta.

Sillä välin tuli lisää kevätvaatteita. Yleensä onnesta soikeana revin laatikot heti auki. Ei nyt. Ei millään jaksanut. Muutamaksi päiväksi laatikot jäivät koskematta.

Viikonloppuna piristyin. Jaksoin vaatteita ihailla ja kuvailla. Tuossa kuvassa teille pienen pieni makupala Jackpot Girlsistä.

Maatessa ja "laiskotellessa" kertyi paljon tekemistä, monenmoista. Yritän kuitenkin piakkoin saada teille uusia ihania Jackpot Girlsin ja Cottonfield Jr:n kevätvaatteita näytille.

Varsinkin Jackpotilla on aivan ihania, syötävän värisiä puseroita ja neuleita. Cottonfieldiltä saapui toistaiseksi pelkkiä housuja, mutta kivoja housuja onkin! Odottakaahan kun näette!

Nirppanokan nettiputiikissa alkoi projekti nimeltä Hintojen Alentaminen. Ihan kiva projekti! Nyt kun uutuuksia pukkaa koko ajan, niin talvimallistojen hinnat saavat kyytiä. Projekti on vielä kesken, joten kannattaa seurata mihin tilanne kehittyy.

Olen saanut usemmassa blogissa haasteita ja muuta mukavaa. Kiitos! Niitäkin siis luvassa paremmalla ajalla.

2 kommenttia:

Joana kirjoitti...

Yrittäkään parantua!

Kevään suhteen elämme siis jännittäviä aikoja! Tyttöjen vaatteita odotan oikein hartaudella...

Maria kirjoitti...

Eipä oo pöpöarmeijat teitäkään helpolla päästäneet. Välillä epäilen, että hulluksi tulen, kun koko ajan sairaana.
Toivotaan paranemisia!
-Ja vaatteita, kyllä niitä tekee mieli kevään lähestyessä vilkuilla! :)